Kitsch

Nyt esittelen suosikki aperitivo-paikkani Firenzessä. Eli Kitsch. Se on sopivasti noin. 15 minuutin kävelymatkan päässä meidän kämpästä. Noh, matkan pituus on tietenkin verrannollinen jalassa olevien kenkien kävelyominaisuuksiin... tai niiden puutteeseen ;). Eli tämä paikka sijaitsee Piazza Beccarialla ja sinne voi tepsutella suoraan meidän omaa Viale Matteottia pitkin. Paikka on sisustettu vahvasti punaisella ja tyyli on runsaan kerskailevaa. Jos mielii saada pöydän on kyllä oltava jo heti seitsemältä kärppanä paikan päällä. Ja samalla välttää myös jonot buffet-pöydässä, jotka pitenevät pitenemistään illan pimentyessä. Juuri ruoka on se joka tässä paikassa houkuttaa. Buffet-pöytä notkuu herkkuja ja masu on kyllä aina täynnä lähtiessä. Aperitivo maksaa siis 7 euroa, drinkki kun drinkki, ja samalla rahalla saa haalia masun täyteen mieleisiään herkkuja. Valinnanvaraa on yllin kyllin. Aperitivoksi Campari tai alkoholiton juoma, mehupohjainen. Erikoisuutena, että paikan kokki on ollut Parkanossa työskentelemässä valtion rautateillä. Ja kerran olimme myös Kitschissä aperitivolla suomea puhuvan italialaisen kanssa, hassua!

Cinque Terre

Heti alkuun mainittakoon, että tämä paikka on maailman paras. Ainakin mun maailman. Kukonlaulun aikaan noustiin junaan ja matka Toscanan läpi kohti Ligurian rannikkoa ja kohti seikkailua alkoi. Määränpäänä oli Cinque Terre joka muodostuu viidestä piskuisesta jyrkiltä vuorilta mereen laskeutuvista kalastajakylistä. Riomaggiore, Manarola, Corniglia, Vernazza ja Monterosso. Ne ovat sympaattisia merestä (ja turisteista) eläviä huikaisevan kauniita kyliä maustettuna omilla vahvoilla karaktääreillään. Aah ja tuoksu! Suolaisen meren tuoksu kietoi syleilyyn heti kun astuimme ulos junasta. Siihen sekoittui hiven ihanien välimeren kukkien kukintaa ja ripaus ravintoloista kantautuvaa merenherkkujen tuulahdusta. Autoilla kyliin ei pääse, vaan liikuminen tapahtuu jyrkillä vuorilla kulkevia vaellusreittejä pitkin, tahi junalla/laivalla.

Riomaggiore
Tämä oli ensimmäinen kosketuksemme Cinque Terreen, viiteen maahan. Tuntui kun olisi pistänyt jalkansa paratiisiin. Maisemat, tuoksut, ilmasto! Täällä imasto on kovin lämmintä, johtuen jyrkkien vuorien tarjoamasta suojasta. Riomaggioressa ihasteltiin ja käveltiin vähän sokkeloisen kaupungin kapeilla kujilla. Talojen värit olivat iloisia ja meri loiski alhaalla turkoosina. Tämä 5Terren alue kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja alueen vesi on mielettömän puhdasta. Olen pienenä tehnyt 1000 palan palapelin juuri tämännäköisestä kyläsestä. Aamukahvit ja cornetot con crema nautittiin ennen pyrkimistä seuraavaan kylään, Manarolaan. Näiden kahden kaupungin välillä kulkee vuorilla kävelyreitti, Via dell'Amore, rakastavaisten tie. Aurinko nauroi taivaalla ja turkoosi vesi silitti vulkaanista rantakalliota. Mahtavaa! Jonkin aikaa käveltyämme tulimme tunneliin joka oltiin koristeltu ihanilla graffiteilla ja lukuisilla nimikirjoituksilla ja rakkaudentunnustuksilla. Tunnelissa oli mustalainen soittamassa Sinatran My way-loistokappaletta! Siihen hetkeen tunnelissa mahtui suuri annos haikeutta kaikesta menetetystä ja iloa elämästä. Vaikea selittää, hetki vei mukanaan. Liikaa kauneutta. Frank jäikin soimaan mieleen koko seikkailun ajaksi. Aivan henkeäsalpaava reitti tuo rakastavaisten reitti. Ja sitä rakkautta kesti noin puolituntia, kuvaushetkien kera... joita oli paljon.

Manarola
Manarolaan tupsahdettiin sitten heti keskelle kaupunkia. Tunnelma oli epätodellinen. Talot oltiin sivelty kaikilla punertavan ja okran väreillä ja oli mukaan sipaistu pari turkoosin ja mintun vivahdettakin. Pienet kujat pujottelivat korkeuserojen seassa. Ja hupaisaa oli kun veneitä oltiin parkkeerattu talojen edustoille keskellä kaupunkia. Ei jäänyt epäselväksi millä kulkuvälineillä tässä kaupungissa kiidettiin. Meri on elämän keskipisteenä näissä kalastajakyläpahasissa. Pienesti hengähdimme rannan isoilla kivilohkareilla ja imaisimme keuhkoihimme raikasta ja suolaista meri-ilmastoa. Nuuhkimme hieman tietä seuraavaan kaupunkiin Cornigliaan. Päätimme kuitenkin napata junan, joka kuljettaisi meidät 1,20 euron maksulla viimeiseen kaupunkiin Monterossoon. Osasyynä tähän päätökseen olivat pulujen ulosteen lisäksi taivaalta putoilevat sadepisarat.

Monterosso
Ooooh! Viimeisellä rannalla, Monterossosso al Mare!!! Ja aurinko paistaa taas. Tämä kylä on jaettu vanhaan ja uuteen osaan. Cappuccini kukkulalla sijaitsee se vanha osa ja San Francescon kirkko, jossa sijaitsee tärkeitä taideteoksia. Yksi näistä on Ristiinnaulitseminen jonka uskotaan olevan Van Dyckin käsialaa. Muihin Van Dykin töihin olenkin tutustunut koulussa Storia comprata dell'arte Europea- kurssilla. Me kirmattiin heti kastamaan varpaita houkuttelevan kirkkaaseen veteen. Sitten taivas alkoi synkistellä ja piskot tippuivat suurina taivaalta. Taivas pimeni ja pian alkoi ukkos&salama show. Sitä seurasimme ikkunasta eräässä ravintolassa rannan tuntumassa. Kun pitsat ja jätski oli nautittu alkoi aurinko taas paistamaan ja ei muuta kun bikinit päälle ja rannalle! Ilma oli kuitenkin hassu, aurinko paistoi, mutta välillä satoi... Onneksi oli sateenvarjo! Hmm... bikineissä rannalla, auringon, sateen ja sateenvarjon alla. Rantaeloa harrastettiin koko loppuaika ja sitten vielä piipahdus junalla Vernazzaan ja sieltä sitten junalla Firenzeen. Mikä päivä! Pakko päästä takaisin!

Vuosikymmenen vaihdos

Ei kai se auta, pakko vaihtaa vuosikymmentä, halusi tahi ei. Onneksi puitteet olivat niin loistavat, ettei ikä painanut. Aamulla sain lahjoja sänkyyn kämppikseltä Marialta ja Suomen ystävältä Annelta. Saldo oli aalto kulho ja pannunalus sekä rengas vesileikkeihin ja kindereitä... Mitä muuta voisikaan toivoa, kiitis! Sitten kirmattiin meidän omaan lähikauppaan, Esselungaan, ostamaan retkieväksiä. Pienen pakkailun ja kokkailun jälkeen riensimme asemalle ja hyppäsimme junaan joka vei Viareggioon, meren läheisyyteen. Päivä kului mansikkamargaritojen, naposteltavien ja vesileikkien parissa... ja niin taisi iltakin kulua! Katselin autiota hiekkarantaa :) Sitten pizzalle ja junalla takaisin kotiin. Paljon hassuja juttuja tapahtui ja mielekkäin tapa viettää syntymäpäivää. Edelleen meren läheisyydessä kovin mielissään.

Bed&Breakfast

Huhtikuun lopussa tupsahti ensin Anne vierailulle aurinkoiseen Firenzeen ja muutaman päivän päästä tupsahti Tiina hieman vähemmän aurinkoiseen Firenzeen. Yksi päivä ehdittiin sitten kirmata kolmestaankin. Oli kiva saada näyttää vähän kaupunkia ja seikkailla lähiseuduilla ystävien kanssa.

Anne lensi Firenzeen silleen sopivasti mun synttäreiksi ja vappuakin vähän juhlittiin piknikillä ja Firenzen yössä. Tiinan kanssa valloitettiin Pisa ja Cinque Terre... ja Firenzen Fiesole. Yllä oleva kuva on Piazzale Michelangelon näköalatasanteelta, josta aukeaa iltanäkymä Firenzen katoista, silloista ja kaupungin valoista. Kiitos vieraille, ihana kun pääsitte! :)

Vespa

Vespa eli ampiainen on ollut mun toivelistalla jo ikuisuuksia. Täällä ne liihoittelevat ympäriinsä koko ajan ja kovaa. Värivaihtoehtojakin on pilvin pimein: punaisia, mustia, sinisiä, keltaisia, oransseja, helmen valkoisia, kerman värisiä... ja aina nurkan takaa löytyy jokin uusi ennennäkemätön colore. Ja ne kypärät! Ihan huippuja. Niitä on kermanvärisinä, pastellivärisinä, A-style kuvioituna, sanomalehti kuvioituna, farkku kuvioituina... Juu, on ihan ikävä omaa rönttöstä skootteria joka odottelee Vaasassa kesälaitumille pääsyä. Mutta kyllä Vespa olisi poikaa!

Vespan tarina alkoi kun Enrico Piaggio halusi toisen maailmansodan jälkeen saada italian taas pyörien päälle edullisella hinnalla. Piaggio oli ennen valmistanut junia ja lentokoneita. Hän antoikin uuden tuotteen suunnittelun lentokoneinsinööri Corradino D'Ascanionille. Ohjeistukseksi hän sai:" Nykyaikainen liikenneväline, joka on yleinen kuin polkupyörä, suorituskykyinen kuin moottoripyörä ja mukava kuin auto". Syyskuussa 1945 Piaggio näki uuden totteen prototyypin ja huudahti: " Sembra una vespa, Aivan kuin ampiainen!" Vuotta myöhemmin Vespalle haettiin patentti ja suosio on ollut valtaisa. 1950- lukua voidaan pitää Vespan kulta-aikana johtuen Italian talouden elpymisestä. Vespoja on myös vilahdellut lukuisissa elokuvissa kuten: Loma Roomassa, Caro Diario, Alfie, Talented Mr. Ripley...

Skootterilla täälä Firenzen kaupunkialueella saa ajaa 50km/h... hmm... SAISI! Juu kovaahan täälä mennään. Oon minäkin vähän päässyt kokeilemaan ja ajamaan, kivaa. Ja kun kerran Vespa on niin yleinen, että se on muodostunut synonyymiksi kaikille skoottereille... niin sittenhän mullakin on Suomessa, ta-daa, Vespa ;)

Gelateria

Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä!

Viime viikolla testattiin muutama jäätelöbaari gelateria. Toki jätskiä on tullut maisteltua koko reissun ajan muutenkin, nam! Aluksi valitsemani maku oli aina kookos, koska sitä ei Suomesta tahdo oikein löytyä, missään muodossa. Nyt olen rohjennut maistelemaan muitakin makuja ja kaikki on hyviä. Liian hyviä. Hienoa on myös se, että täällä saa jätskiä yhteen asti yöllä.

Vivoli
Vivoli on Firenzen kuuluisin jäätelöbaari ja se on ollut pystyssä jo vuodesta 1930. Jäätelöä valmistetaan vieläkin vanhalla reseptillä ja asiakkaita riittää aina jonoksi asti. Tämän paikan jätski oli aivan ihanaa, sellaista semi jätskiä, semi sorbettia. Juuri sopivaa kesähelteille. Maistoin mansikkaa ja melonia... molemmat veivät kielen mennessään.

Perche no!
Vanhalla kadulla historiallisessa keskustassa piileskelevä jäätelöbaari avattiin vuonna 1939. Makuja oli tarjolla äärettömästi, mutta tällä kertaa il coppa täyttyi reunoja myöden suklaasta ja mansikasta. Aivan mieletöntä!

Fiorentina-Siena

Il calcio - jalkapallo

Kun Italiassa ollaan oli aivan pakko mennä katsastamaan paikallisen jalkapallojoukkueen, ACF Fiorentinan, kotipeli Sienaa vastaan. Tämä oli vasta toinen viikonloppu jolloin pelattiin avoimella kentällä helmikuun hässäkän jälkeen. Helmikuun hässäkässä kuoli poliisi Catania-Palermo pelin jälkimainingeissa. Lippuja ostettaessa piti näyttää henkilöllisyystodistus ja samoin stadionille mennessä. Meillä oli edulliset, lue: halvimmat, liput mitä irtosi... 14 egee. Ja paikat oli sivukurvissa, mutta pelin näki sieltäkin ihan kivasti. Ilma oli kuuma. Niin kuuma, että väliajalla täytyi metsästää kylmä olut. Peli huipentui, tietysti, Fiorentinan 1-0 voittoon. Voi sitä ihmisten määrää kun jalkapallokansa valui stadionilta ulos.

Al mare

Eräs sunnuntai. Oltiin heti aamusta kärppänä lähdössä 07.10 junalla kohti Viareggiota, kohti hiekkarantaa. Ja koska me olimme ihmeen kaupalla ajoissa juna-asemalla, oli juna tietenkin sitten myöhässä. Noh, lähtihän se tuksuttamaan sitten vihdoin kohti vettä. Merta ja vettä on ollut hirmu kova ikävä siitä asti kun Firenzen lämpötilat muuttuivat helteisiksi. Onhan tietysti arno-joki, mutta se on kapea joki; laiha lohtu. Heti ysin jälkeen oltiin sitten perillä ja aurinko oli meitä vastassa.

Viareggio on Tyrrhenanmeren varrella sijaitseva rantalomakaupunki. Leveä hiekkaranta, eleganssia henkivä rantabulevardi, muotiliikkeitä, ilmapalloja, ravintoloita, kahviloita, iloa, vilinää, raikas tuulenvire... Oi, juuri tämä sai minut nousemaan kuudelta aamulla ja kannatti! Ensimmäiset lomailijat saapuivat Viareggioon 1800-luvun alussa ja nykyään noin 60 000 asukkaan Viareggio on edelleen italialaisen jet-setin suosiossa.

Heti aamulla piti päästä testaamaan veden lämpötilaa, aikas vilipoosta oli... Mutta ihanat aallot! Aallot naurattaa aina, ihan hirmusesti. Pikku hiljaa vaatteet väheni ja päivä kuumeni... oli siis aika pulahtaa Tyrrhenanmereen (tosin pulahtaessa luulin pulahtavani Välimereen). Talviturkista pääsi eroon ja rantakausi tuli avattua, jihuu! Rannalta keräsin ison kasan kauniita simpukoita ja suuhun suolanmakua. Pakko päästä pian takaisin, meren lähellä aina kovin mielissään.

Siena

Pikku reissu bussilla Sienaan. Siena. Siena tuo mieleen ensimmäisenä värin ja kuvaamataidon tunnit. Siena ja poltettu siena. Eikä tietenkään ole ihme, että tämän oranssinruskean värin, terra di Sienan, juuret ovat lähtöisin juuri Toscanan alueen maaperästä.

Tämä oli toinen Unescon maailmanperintölistalta napattu vierailukohde. Eräänä perjantaina hypättiin tanskalaisen Ninan kanssa bussiin ja köröteltiin Sienaan. Bussilippu maksoi 6,20 ja matka sujui ilman pysähdyksiä Toscanan maisemien puitteissa. Perillä siemaisiin espressot ja käveltiin keskusaukiolle joka on ylhäältä katsottuna simpukan muotoinen. Sitten pikku kävelylenkki pitkin Sienan sympaattisia ja kapeita katuja. Oli aivan ihana tunnelma ja pako Firenzen turistivilinästä virkisti kivasti. Sitten supermercatoon ostamaan vähän eväksiä ja takaisin keskusaukiolle syömään pikkusuolaisia, mansikoita ja olutta. Ihmiset istuivat maassa pulujen seassa auringon nauraessa taivaalla. Jotkut soittivat kitaraa, jotkut sauhuttelivat, jotkut pussailivat, jotkut nauttivat auringosta. Minä nautin Sienasta.

Aika Sienassa vilahti nopeasti ja takaisin Firenzeen pummilla. Sienan väri on sävyltään lämmin ja niin on Sienakin.

Pääsiäissukulaisia!

Pääsiäisenä sain sukulaisia kylään. Vasemmalta (mun vierestä) löytyy veljeni Keke, siskonpoika Jani ja veljentyttö Laura. Tuliaiseksi sain äidiltä pääsiäistipuja ja supersalmiakkia ja tervaleijonaa, jihuu! Vierailu kesti 6 päivää ja ehdittiin kirmata ja kiivetä moniin paikkoihin. Ensimmäisenä valloitettiin Campanille. Se on erivärisillä marmorilaatoilla varustettu 85-metrinen kellotorni joka tavallaan liittyy kauniisti Piazza del Duomon rakennuskokonaisuuteen, mutta tavallaan se on ihan itsenäinen kolmen eri arkkitehdin taidonnäyte. Muita valloituksen kohteita olivat: Fiesole, Uffizin taidegalleria, Pisa, San Miniato al Monte, elokuvateatteri Odeon... ja perus nähtävyydet ja kaupat tietty.

Jännää oli, että täällä ei samalla tavalla pääsiäinen vaikuttanut arkeen kuin Suomessa. Oletin aivan, että pääsiäinen olisi hiljentänyt koko kaupungin... Mutta toisin kävi ja esim. pitkäperjantaina ruokakaupat olivat auki ilta yhdeksään. Firenzen pääsiäisperinteenä on "kärryjen räjäytys" Duomon edessä pääsiäissunnuntaina. Kärryihin ammutaan raketti, jonka lentoradasta päätellään, millaista satovuotta on odotettavissa. Ja ilotulitus päälle. Meidän retkikunta tosin missasi itse räjäytyksen, mutta ilotulitus näkyi Uffizin taidegallerian terassille.

Kielikurssi

Tervetuloa italian kielikurssilleni! Kielikurssi on jo loppu, mutta aloitetaan alusta: Ciao, io sono Maria e sono di Vaasa. Studio l'arte a bellissima Firenze. No juu, kielikurssi oli ihan hyvä juttu. Kun ei tuota italiaa ole oikein hetkeen tullut luettua ja yliopistolla tosiaan tentit on kaiken lisäksi suullisia. Onneksi nyt alkaa vihdoin tuntumaan, että kieli alkaa notkistumaan oikeaan suuntaan. Piano, piano... Kuten kielikurssin opettajalla oli aina tapana sanoa.

Kurssi oli ihan periferiassa. Bussi numero 8 vei kuitenkin melkein kotiovelta suoraan koulun porteille ja takaisin. Täällä kyllä julkinen liikenne pelaa. Ajoittain on täyttä, mutta pelaa. Ja busseja menee huomattavasti enemmän kuin yksi vaivainen tunnissa. T. Vaasan busseihin kettuuntunut. Mulla oli tunteja kolme kertaa viikossa 17-19. Kerran lintsasin. Kielen oppimisen lisäksi tunneilla jaksoi käydä ahkerasti meidän ihanan opettajan vuoksi. Lucia oli aivan hmm... huippu sympaattinen ja huumorintajuinen... aivan loistava! Ja ryhmä muuten oli kyllä aivan sekalaista seurakuntaa. Hilpein oli ehkä kuitenkin Margaret. Intialaisen näköinen kypsässä iässä oleva nainen Lontoosta. Margaretilla oli joka tunnin alussa hirveä casino käynnissä. Kukaan ei ikinä oikein pysynyt mukana kun vuodatus alkoi aina tunnin alussa ja englanniksi. Minulle Margaret kertoi, että on kovin vaikea keskittyä kuuntelemaan kun tulee niin paljon hälyä ympäriltä ja then all the voices up there... hmm... hilpeä täti. Parhaiten tutustuin tanskalaiseen Ninaan.

Kielikurssin päätyttyä mentiin porukalla ulos syömään, mistä myös tuo kuva. Siellä illallisella puhuttiin paljon huonoa italiaa, englantia, espanjaa, ruotsia... mutta kivaa oli! Ja tarjoilija osasi vähän suomea tai no, yhden lauseen... kuiteski. Tentin numeroa, italialaiseen tyyliin, odotellaan edelleen. Piano, piano...

Cinema

Chi vuol esser lieto sia - di doman non c'e certezza
Ja vapaa käännös:
Kuka tahtoo olla iloinen, olkoon - sillä huomisesta ei ole varmuutta

Tuo lause koristaa elokuvateatteri Odeonin valkokankaan yläpuolta. Se vakuuttaa minulle, että ei ollut hukkaan heitettyä rahaa kun osti, jälleen kerran, 7,20 euroa maksavan lipun original sound- leffaan. Kerran rohkaisin mieleni ja kävin ehta italialaisessa elokuvateatterissa katsomassa myös dupattua versiota elokuvasta l'amore non va in vacanza eli holiday. Se oli iltapäivänäytös ja maksoi 5 euroo. Sen jälkeen päätin pulittaa mielelläni 7,20 ja nauttia Odeonin loistokkaista puitteista sekä englanniksi nautituista elokuvahetkistä.

Odeon CineHall, www.cinehall.it täyttää tänä vuonna 85 vuotta. 1462 vuonna rakennettua Palazzo Strozzinoa, rakennusta missä elokuvateatteri sijaitsee, pidetään yhtenä mielenkiintoisimmista renessanssiarkkitehtuurin taidonnäytteistä. Itse elokuvateatteri avattiin vuonna 1922 ja siellä on edelleen alkuperäiset veistokset, verhot ja katossa upea lasikupoli. Myös tarjoilu on kohdillaan. Teatterissa saa poppareiden lisäksi ostaa mieleisensä karkit, sipsit, juomat ja alkoholipitoiset juomat. Valinnanvaraa löytyy kyllä. Minulle on tarttunut mukaan yleensä Kinderi ja Hoha-Hola (Firenzen alueen murteella cokis). Täällä viime vuosisadan alun elokuvan kultakausi on vielä kukoistuksessaan. Ihanaa.

Kurkistelemani elokuvat Odeonissa:

• Breaking and entering
  
• The departed
• Babel
• The persuit of happYness
• Music and lyrics
• Notes on a scandal
• Alpha dog
• Blood diamond

Kauppahalli

Firenzessä on useita kauppahalleja, mutta Mercato Centrale on suurin ja suuri seikkailu. Kauppahalli on avoinna ma-la 7-14 ja mekin päästiin sinne jo kukonlaulun aikaan, ihme kyllä. Itse rakennus on 1800-luvulta peräisin, kaunis ja iso luomus. Sisällä ison koon vasta tajuaa kun kaikenmoisia tiskejä ja ravintoloita aukeaa simmujen edessä kahdessa kerroksessa.

Ihmisvilinää. Hajuja. Makuja. Värejä. Oliivi-öljyjä, viinejä, pestoa, sieniä, juustoja, tuoreita leipiä, tryffelileivonnaisia, metsämansikoita, appelsiinejä, mustikoita, vadelmia, hmm... nyljettyjä kaniineja ja possuja, epäilyttävän näköisiä mereneläviä, hui! No melkein kaikkea maan ja taivaan välillä, mitä suuhun voi kaivata... ja myös muutama asia mikä ei välttämättä tuo vettä kielelle.

Mutta varsinainen runsaudensarvi tämä kauppahalli! Meille tarttui mukaan vaan pussillinen sieniä, jotka sujautan illalla cannellonien täytteiden joukkoon. Muutenkin täällä Italiassa oon innostunu kokkailemaan. Monta ideaa ja reseptiä on sitten tuliaisena Suameen. Niin. Kauppahallissa saa myös lounastaa ja tarjolla on mm. Firenzen omia erikoisuuksia. Ribollitaa eli sakeaa keittoa leivästä ja vihannneksista sekä trippa alla fiorentinaa eli härän mahalaukkua tomaattikastikkeessa. En ole rohjennut.

Ihmeiden kentällä

Allora, junalla päivän reissulle Pisaan ! Yhdensuuntaisen lipun sai vaivatta stazionen lippuautomaatista ja hinnaksi tuli vaivaiset 5,20. Matkakin taittui mukavasti vähän yli tunnissa. Perillä, kaltevan torninkaupungissa, marssittiin suorinta tietä turisti-infoon hapuilemaan karttaa, mistä voi aina silloin tällöin olla hyötyä.

Pisassa aloiteltiin lauantaiaamua ja me päätimme aloittaa sen Pisassa cappuccinolla ja cornetto con cremalla, nam! Asemalta suunnistimme siis infon kautta arno-joen (saman joka virtaa Firenzenkin halki) yli ja bongasimme sopivan kahvilan. Kahvila, il Bar Centro, oli edullinen ja puluilla varustettu. Herkkuperse-aamiaisen jälkeen jatkui matka kohti tornia. Keskustan ostoskatua pitkin kävellessä huomasimme, että meidät on saarrettu. Saarrettu ihanilla kaupoilla! Ja suht edullisilla sellaisilla! Firenzeä kun ei voi oikein mieltää ostosparatiisiksi... tai voi, mutta sitten on oltava kukkaro pullollaan ja halu ostaa merkkejä. Minulta ei löydy kumpaakaan, tai no mitä nyt Sisley ehkä, mutta sehän on aika halpis. No joo, ostoksista etiäppäin.

Pisan kuuluisa kalteva torni, torre di Pisa, köllöttelee kaupungin vanhan keskustan pohjoispuolella. Se on yksi osa suurempaa arkkitehtoonista kokonaisuutta, Piazza dei miracolia, ihmeiden kenttää. Muita ihmetyksiä leikkikentällä ovat duomo tuomiokirkko ja battistero kastekappeli. Kaltevan tornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1173 ja torni valmistui parin... sadan vuoden sisään. Torni alkoi heti ensirakennusmetreillä kellistyä ja tämä sitten italialaisittain päätettiin korjata rakentamalla alaspäin painuvalle sivulle pitemmät seinämät. Noh, ihan maalaisjärjellä ajatellen, "korjausyritys" taisi tuoda vain lisäkiloja vääriin paikkoihin ja torni sen kun kumartui. Vuonna 1990 torni uhkasi kaatua ja se jouduttiin sulkemaan yleisöltä. Nyt se on taas avattu, mutta huipulle pääsee vain pulittamalla 15 egee... ei kiitos.

Tapitettua aikamme tornia joka kuvakulmasta ja kuvattua myös, oli aika syödä pitsaa Pisassa, alkupaloinaan prosciutto crudoon kiedottua melonia. Vielä vähän kauppoja ja sitten sateen saattelemana jälleen juna-asemalle.

Sukellus vajoavan kaupungin karnevaalihumuun!

Venetsia on aina ollut minulle "se kiehtova paikka missä on käytävä joskus". Historiaa henkiviä pytinkejä, lumoavia maisemia veden varassa ja onhan Venetsia ja sen laguuni julistettu yhdeksi Unescon Maailmanperintölistan suojelukohteeksikin, vaikuttavaa.

Santa Lucia-rautatieasemalta ulospäästyämme avautui kaunis, juhlaan puettu Venetsia. Aurinko nauroi ja kirmasimme konfettien lennellessä maalauttamaan karnevaalimaskit itsellemme. Yritimme edetä ihmisvilinässä kohti Venetsian keskusaukiota, Piazza San Marcoa. Matkanvarrella ylitimme sympaattisia siltoja, ihmettelimme kirkkoja ja pakenimme huippuunsa nostettuja hintoja paikalliseen pikapizza-ravintolaan aterioimaan. Matka piskuisen kaupungin läpi kesti yllättävän kauan... johtuen ehkä minusta ja jokanurkantakana kuvausta huutavista upeista silmänräpäyksistä. Silmänräpäyksiä kertyi muistikortille yli 300.

Carnevale tulee latinan sanoista: carne levare, hyvästit lihalle. Ensimmäiset karnevaalit pidettiin jo vuonna 1039 ja naamioiden käyttöä rajoittavia lakeja tunnetaan 1200-luvulta lähtien. Naamioiden käyttö oli ainutlaatuista, erottamaton osa arkea. Venetsian valtiomuoto poikkesi täysin muista Euroopan valtiomuodoista ja jatkuva taistelu vallasta oli uuvuttavaa. Perinteiseen naamioasuun, bauttaan, pukeuduttiin melkein ympäri vuoden (lukuunottamatta kesähelteitä). Naamioiden varjossa ihmiset saivat rentoutua ja yhteiskuntaluokkien väliset jännitteet vähenivät. Kadunmiehelläkin oli sananvapaus. Naamioiden uskottiin myös suojaavan kulkutaudeita ja rutolta. Naamioiden suojissa kuitenkin oli helppoa tehdä mitä vain ja naamiot muotoituivatkin synonyymeiksi uhkapelille, rakkausjutuille; turmiolliselle elämälle. 1797 Napoleon lopetti naamioiden aikakauden ja viimeisen naulan iski Mussolini vuonna 1930. Kuitenkin vuonna 1979 karnevaalit tekivät naamioineen come-backin! Samalla herätettiin henkiin perinteiset naamiontekijät, mascarerit, ja heidän kädentaitonsa.

Ilta Venetsiassa läheni loppuaan ja kirmasimme (juoksimme) kohti Santa Lucia-rautatieasemaa. Pienet sokkeloiset kujat osoittautuvat tiuhaan tahtiin umpikujiksi, mutta selvitimme labyrintin. Kaupunki vajoaa 4mm vuosivauhdilla, joten uusi visiitti on edessä... pian.