Vespa

Vespa eli ampiainen on ollut mun toivelistalla jo ikuisuuksia. Täällä ne liihoittelevat ympäriinsä koko ajan ja kovaa. Värivaihtoehtojakin on pilvin pimein: punaisia, mustia, sinisiä, keltaisia, oransseja, helmen valkoisia, kerman värisiä... ja aina nurkan takaa löytyy jokin uusi ennennäkemätön colore. Ja ne kypärät! Ihan huippuja. Niitä on kermanvärisinä, pastellivärisinä, A-style kuvioituna, sanomalehti kuvioituna, farkku kuvioituina... Juu, on ihan ikävä omaa rönttöstä skootteria joka odottelee Vaasassa kesälaitumille pääsyä. Mutta kyllä Vespa olisi poikaa!

Vespan tarina alkoi kun Enrico Piaggio halusi toisen maailmansodan jälkeen saada italian taas pyörien päälle edullisella hinnalla. Piaggio oli ennen valmistanut junia ja lentokoneita. Hän antoikin uuden tuotteen suunnittelun lentokoneinsinööri Corradino D'Ascanionille. Ohjeistukseksi hän sai:" Nykyaikainen liikenneväline, joka on yleinen kuin polkupyörä, suorituskykyinen kuin moottoripyörä ja mukava kuin auto". Syyskuussa 1945 Piaggio näki uuden totteen prototyypin ja huudahti: " Sembra una vespa, Aivan kuin ampiainen!" Vuotta myöhemmin Vespalle haettiin patentti ja suosio on ollut valtaisa. 1950- lukua voidaan pitää Vespan kulta-aikana johtuen Italian talouden elpymisestä. Vespoja on myös vilahdellut lukuisissa elokuvissa kuten: Loma Roomassa, Caro Diario, Alfie, Talented Mr. Ripley...

Skootterilla täälä Firenzen kaupunkialueella saa ajaa 50km/h... hmm... SAISI! Juu kovaahan täälä mennään. Oon minäkin vähän päässyt kokeilemaan ja ajamaan, kivaa. Ja kun kerran Vespa on niin yleinen, että se on muodostunut synonyymiksi kaikille skoottereille... niin sittenhän mullakin on Suomessa, ta-daa, Vespa ;)

Gelateria

Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä!

Viime viikolla testattiin muutama jäätelöbaari gelateria. Toki jätskiä on tullut maisteltua koko reissun ajan muutenkin, nam! Aluksi valitsemani maku oli aina kookos, koska sitä ei Suomesta tahdo oikein löytyä, missään muodossa. Nyt olen rohjennut maistelemaan muitakin makuja ja kaikki on hyviä. Liian hyviä. Hienoa on myös se, että täällä saa jätskiä yhteen asti yöllä.

Vivoli
Vivoli on Firenzen kuuluisin jäätelöbaari ja se on ollut pystyssä jo vuodesta 1930. Jäätelöä valmistetaan vieläkin vanhalla reseptillä ja asiakkaita riittää aina jonoksi asti. Tämän paikan jätski oli aivan ihanaa, sellaista semi jätskiä, semi sorbettia. Juuri sopivaa kesähelteille. Maistoin mansikkaa ja melonia... molemmat veivät kielen mennessään.

Perche no!
Vanhalla kadulla historiallisessa keskustassa piileskelevä jäätelöbaari avattiin vuonna 1939. Makuja oli tarjolla äärettömästi, mutta tällä kertaa il coppa täyttyi reunoja myöden suklaasta ja mansikasta. Aivan mieletöntä!

Fiorentina-Siena

Il calcio - jalkapallo

Kun Italiassa ollaan oli aivan pakko mennä katsastamaan paikallisen jalkapallojoukkueen, ACF Fiorentinan, kotipeli Sienaa vastaan. Tämä oli vasta toinen viikonloppu jolloin pelattiin avoimella kentällä helmikuun hässäkän jälkeen. Helmikuun hässäkässä kuoli poliisi Catania-Palermo pelin jälkimainingeissa. Lippuja ostettaessa piti näyttää henkilöllisyystodistus ja samoin stadionille mennessä. Meillä oli edulliset, lue: halvimmat, liput mitä irtosi... 14 egee. Ja paikat oli sivukurvissa, mutta pelin näki sieltäkin ihan kivasti. Ilma oli kuuma. Niin kuuma, että väliajalla täytyi metsästää kylmä olut. Peli huipentui, tietysti, Fiorentinan 1-0 voittoon. Voi sitä ihmisten määrää kun jalkapallokansa valui stadionilta ulos.

Al mare

Eräs sunnuntai. Oltiin heti aamusta kärppänä lähdössä 07.10 junalla kohti Viareggiota, kohti hiekkarantaa. Ja koska me olimme ihmeen kaupalla ajoissa juna-asemalla, oli juna tietenkin sitten myöhässä. Noh, lähtihän se tuksuttamaan sitten vihdoin kohti vettä. Merta ja vettä on ollut hirmu kova ikävä siitä asti kun Firenzen lämpötilat muuttuivat helteisiksi. Onhan tietysti arno-joki, mutta se on kapea joki; laiha lohtu. Heti ysin jälkeen oltiin sitten perillä ja aurinko oli meitä vastassa.

Viareggio on Tyrrhenanmeren varrella sijaitseva rantalomakaupunki. Leveä hiekkaranta, eleganssia henkivä rantabulevardi, muotiliikkeitä, ilmapalloja, ravintoloita, kahviloita, iloa, vilinää, raikas tuulenvire... Oi, juuri tämä sai minut nousemaan kuudelta aamulla ja kannatti! Ensimmäiset lomailijat saapuivat Viareggioon 1800-luvun alussa ja nykyään noin 60 000 asukkaan Viareggio on edelleen italialaisen jet-setin suosiossa.

Heti aamulla piti päästä testaamaan veden lämpötilaa, aikas vilipoosta oli... Mutta ihanat aallot! Aallot naurattaa aina, ihan hirmusesti. Pikku hiljaa vaatteet väheni ja päivä kuumeni... oli siis aika pulahtaa Tyrrhenanmereen (tosin pulahtaessa luulin pulahtavani Välimereen). Talviturkista pääsi eroon ja rantakausi tuli avattua, jihuu! Rannalta keräsin ison kasan kauniita simpukoita ja suuhun suolanmakua. Pakko päästä pian takaisin, meren lähellä aina kovin mielissään.

Siena

Pikku reissu bussilla Sienaan. Siena. Siena tuo mieleen ensimmäisenä värin ja kuvaamataidon tunnit. Siena ja poltettu siena. Eikä tietenkään ole ihme, että tämän oranssinruskean värin, terra di Sienan, juuret ovat lähtöisin juuri Toscanan alueen maaperästä.

Tämä oli toinen Unescon maailmanperintölistalta napattu vierailukohde. Eräänä perjantaina hypättiin tanskalaisen Ninan kanssa bussiin ja köröteltiin Sienaan. Bussilippu maksoi 6,20 ja matka sujui ilman pysähdyksiä Toscanan maisemien puitteissa. Perillä siemaisiin espressot ja käveltiin keskusaukiolle joka on ylhäältä katsottuna simpukan muotoinen. Sitten pikku kävelylenkki pitkin Sienan sympaattisia ja kapeita katuja. Oli aivan ihana tunnelma ja pako Firenzen turistivilinästä virkisti kivasti. Sitten supermercatoon ostamaan vähän eväksiä ja takaisin keskusaukiolle syömään pikkusuolaisia, mansikoita ja olutta. Ihmiset istuivat maassa pulujen seassa auringon nauraessa taivaalla. Jotkut soittivat kitaraa, jotkut sauhuttelivat, jotkut pussailivat, jotkut nauttivat auringosta. Minä nautin Sienasta.

Aika Sienassa vilahti nopeasti ja takaisin Firenzeen pummilla. Sienan väri on sävyltään lämmin ja niin on Sienakin.

Pääsiäissukulaisia!

Pääsiäisenä sain sukulaisia kylään. Vasemmalta (mun vierestä) löytyy veljeni Keke, siskonpoika Jani ja veljentyttö Laura. Tuliaiseksi sain äidiltä pääsiäistipuja ja supersalmiakkia ja tervaleijonaa, jihuu! Vierailu kesti 6 päivää ja ehdittiin kirmata ja kiivetä moniin paikkoihin. Ensimmäisenä valloitettiin Campanille. Se on erivärisillä marmorilaatoilla varustettu 85-metrinen kellotorni joka tavallaan liittyy kauniisti Piazza del Duomon rakennuskokonaisuuteen, mutta tavallaan se on ihan itsenäinen kolmen eri arkkitehdin taidonnäyte. Muita valloituksen kohteita olivat: Fiesole, Uffizin taidegalleria, Pisa, San Miniato al Monte, elokuvateatteri Odeon... ja perus nähtävyydet ja kaupat tietty.

Jännää oli, että täällä ei samalla tavalla pääsiäinen vaikuttanut arkeen kuin Suomessa. Oletin aivan, että pääsiäinen olisi hiljentänyt koko kaupungin... Mutta toisin kävi ja esim. pitkäperjantaina ruokakaupat olivat auki ilta yhdeksään. Firenzen pääsiäisperinteenä on "kärryjen räjäytys" Duomon edessä pääsiäissunnuntaina. Kärryihin ammutaan raketti, jonka lentoradasta päätellään, millaista satovuotta on odotettavissa. Ja ilotulitus päälle. Meidän retkikunta tosin missasi itse räjäytyksen, mutta ilotulitus näkyi Uffizin taidegallerian terassille.

Kielikurssi

Tervetuloa italian kielikurssilleni! Kielikurssi on jo loppu, mutta aloitetaan alusta: Ciao, io sono Maria e sono di Vaasa. Studio l'arte a bellissima Firenze. No juu, kielikurssi oli ihan hyvä juttu. Kun ei tuota italiaa ole oikein hetkeen tullut luettua ja yliopistolla tosiaan tentit on kaiken lisäksi suullisia. Onneksi nyt alkaa vihdoin tuntumaan, että kieli alkaa notkistumaan oikeaan suuntaan. Piano, piano... Kuten kielikurssin opettajalla oli aina tapana sanoa.

Kurssi oli ihan periferiassa. Bussi numero 8 vei kuitenkin melkein kotiovelta suoraan koulun porteille ja takaisin. Täällä kyllä julkinen liikenne pelaa. Ajoittain on täyttä, mutta pelaa. Ja busseja menee huomattavasti enemmän kuin yksi vaivainen tunnissa. T. Vaasan busseihin kettuuntunut. Mulla oli tunteja kolme kertaa viikossa 17-19. Kerran lintsasin. Kielen oppimisen lisäksi tunneilla jaksoi käydä ahkerasti meidän ihanan opettajan vuoksi. Lucia oli aivan hmm... huippu sympaattinen ja huumorintajuinen... aivan loistava! Ja ryhmä muuten oli kyllä aivan sekalaista seurakuntaa. Hilpein oli ehkä kuitenkin Margaret. Intialaisen näköinen kypsässä iässä oleva nainen Lontoosta. Margaretilla oli joka tunnin alussa hirveä casino käynnissä. Kukaan ei ikinä oikein pysynyt mukana kun vuodatus alkoi aina tunnin alussa ja englanniksi. Minulle Margaret kertoi, että on kovin vaikea keskittyä kuuntelemaan kun tulee niin paljon hälyä ympäriltä ja then all the voices up there... hmm... hilpeä täti. Parhaiten tutustuin tanskalaiseen Ninaan.

Kielikurssin päätyttyä mentiin porukalla ulos syömään, mistä myös tuo kuva. Siellä illallisella puhuttiin paljon huonoa italiaa, englantia, espanjaa, ruotsia... mutta kivaa oli! Ja tarjoilija osasi vähän suomea tai no, yhden lauseen... kuiteski. Tentin numeroa, italialaiseen tyyliin, odotellaan edelleen. Piano, piano...