Cinema

Chi vuol esser lieto sia - di doman non c'e certezza
Ja vapaa käännös:
Kuka tahtoo olla iloinen, olkoon - sillä huomisesta ei ole varmuutta

Tuo lause koristaa elokuvateatteri Odeonin valkokankaan yläpuolta. Se vakuuttaa minulle, että ei ollut hukkaan heitettyä rahaa kun osti, jälleen kerran, 7,20 euroa maksavan lipun original sound- leffaan. Kerran rohkaisin mieleni ja kävin ehta italialaisessa elokuvateatterissa katsomassa myös dupattua versiota elokuvasta l'amore non va in vacanza eli holiday. Se oli iltapäivänäytös ja maksoi 5 euroo. Sen jälkeen päätin pulittaa mielelläni 7,20 ja nauttia Odeonin loistokkaista puitteista sekä englanniksi nautituista elokuvahetkistä.

Odeon CineHall, www.cinehall.it täyttää tänä vuonna 85 vuotta. 1462 vuonna rakennettua Palazzo Strozzinoa, rakennusta missä elokuvateatteri sijaitsee, pidetään yhtenä mielenkiintoisimmista renessanssiarkkitehtuurin taidonnäytteistä. Itse elokuvateatteri avattiin vuonna 1922 ja siellä on edelleen alkuperäiset veistokset, verhot ja katossa upea lasikupoli. Myös tarjoilu on kohdillaan. Teatterissa saa poppareiden lisäksi ostaa mieleisensä karkit, sipsit, juomat ja alkoholipitoiset juomat. Valinnanvaraa löytyy kyllä. Minulle on tarttunut mukaan yleensä Kinderi ja Hoha-Hola (Firenzen alueen murteella cokis). Täällä viime vuosisadan alun elokuvan kultakausi on vielä kukoistuksessaan. Ihanaa.

Kurkistelemani elokuvat Odeonissa:

• Breaking and entering
  
• The departed
• Babel
• The persuit of happYness
• Music and lyrics
• Notes on a scandal
• Alpha dog
• Blood diamond

Kauppahalli

Firenzessä on useita kauppahalleja, mutta Mercato Centrale on suurin ja suuri seikkailu. Kauppahalli on avoinna ma-la 7-14 ja mekin päästiin sinne jo kukonlaulun aikaan, ihme kyllä. Itse rakennus on 1800-luvulta peräisin, kaunis ja iso luomus. Sisällä ison koon vasta tajuaa kun kaikenmoisia tiskejä ja ravintoloita aukeaa simmujen edessä kahdessa kerroksessa.

Ihmisvilinää. Hajuja. Makuja. Värejä. Oliivi-öljyjä, viinejä, pestoa, sieniä, juustoja, tuoreita leipiä, tryffelileivonnaisia, metsämansikoita, appelsiinejä, mustikoita, vadelmia, hmm... nyljettyjä kaniineja ja possuja, epäilyttävän näköisiä mereneläviä, hui! No melkein kaikkea maan ja taivaan välillä, mitä suuhun voi kaivata... ja myös muutama asia mikä ei välttämättä tuo vettä kielelle.

Mutta varsinainen runsaudensarvi tämä kauppahalli! Meille tarttui mukaan vaan pussillinen sieniä, jotka sujautan illalla cannellonien täytteiden joukkoon. Muutenkin täällä Italiassa oon innostunu kokkailemaan. Monta ideaa ja reseptiä on sitten tuliaisena Suameen. Niin. Kauppahallissa saa myös lounastaa ja tarjolla on mm. Firenzen omia erikoisuuksia. Ribollitaa eli sakeaa keittoa leivästä ja vihannneksista sekä trippa alla fiorentinaa eli härän mahalaukkua tomaattikastikkeessa. En ole rohjennut.

Ihmeiden kentällä

Allora, junalla päivän reissulle Pisaan ! Yhdensuuntaisen lipun sai vaivatta stazionen lippuautomaatista ja hinnaksi tuli vaivaiset 5,20. Matkakin taittui mukavasti vähän yli tunnissa. Perillä, kaltevan torninkaupungissa, marssittiin suorinta tietä turisti-infoon hapuilemaan karttaa, mistä voi aina silloin tällöin olla hyötyä.

Pisassa aloiteltiin lauantaiaamua ja me päätimme aloittaa sen Pisassa cappuccinolla ja cornetto con cremalla, nam! Asemalta suunnistimme siis infon kautta arno-joen (saman joka virtaa Firenzenkin halki) yli ja bongasimme sopivan kahvilan. Kahvila, il Bar Centro, oli edullinen ja puluilla varustettu. Herkkuperse-aamiaisen jälkeen jatkui matka kohti tornia. Keskustan ostoskatua pitkin kävellessä huomasimme, että meidät on saarrettu. Saarrettu ihanilla kaupoilla! Ja suht edullisilla sellaisilla! Firenzeä kun ei voi oikein mieltää ostosparatiisiksi... tai voi, mutta sitten on oltava kukkaro pullollaan ja halu ostaa merkkejä. Minulta ei löydy kumpaakaan, tai no mitä nyt Sisley ehkä, mutta sehän on aika halpis. No joo, ostoksista etiäppäin.

Pisan kuuluisa kalteva torni, torre di Pisa, köllöttelee kaupungin vanhan keskustan pohjoispuolella. Se on yksi osa suurempaa arkkitehtoonista kokonaisuutta, Piazza dei miracolia, ihmeiden kenttää. Muita ihmetyksiä leikkikentällä ovat duomo tuomiokirkko ja battistero kastekappeli. Kaltevan tornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1173 ja torni valmistui parin... sadan vuoden sisään. Torni alkoi heti ensirakennusmetreillä kellistyä ja tämä sitten italialaisittain päätettiin korjata rakentamalla alaspäin painuvalle sivulle pitemmät seinämät. Noh, ihan maalaisjärjellä ajatellen, "korjausyritys" taisi tuoda vain lisäkiloja vääriin paikkoihin ja torni sen kun kumartui. Vuonna 1990 torni uhkasi kaatua ja se jouduttiin sulkemaan yleisöltä. Nyt se on taas avattu, mutta huipulle pääsee vain pulittamalla 15 egee... ei kiitos.

Tapitettua aikamme tornia joka kuvakulmasta ja kuvattua myös, oli aika syödä pitsaa Pisassa, alkupaloinaan prosciutto crudoon kiedottua melonia. Vielä vähän kauppoja ja sitten sateen saattelemana jälleen juna-asemalle.

Sukellus vajoavan kaupungin karnevaalihumuun!

Venetsia on aina ollut minulle "se kiehtova paikka missä on käytävä joskus". Historiaa henkiviä pytinkejä, lumoavia maisemia veden varassa ja onhan Venetsia ja sen laguuni julistettu yhdeksi Unescon Maailmanperintölistan suojelukohteeksikin, vaikuttavaa.

Santa Lucia-rautatieasemalta ulospäästyämme avautui kaunis, juhlaan puettu Venetsia. Aurinko nauroi ja kirmasimme konfettien lennellessä maalauttamaan karnevaalimaskit itsellemme. Yritimme edetä ihmisvilinässä kohti Venetsian keskusaukiota, Piazza San Marcoa. Matkanvarrella ylitimme sympaattisia siltoja, ihmettelimme kirkkoja ja pakenimme huippuunsa nostettuja hintoja paikalliseen pikapizza-ravintolaan aterioimaan. Matka piskuisen kaupungin läpi kesti yllättävän kauan... johtuen ehkä minusta ja jokanurkantakana kuvausta huutavista upeista silmänräpäyksistä. Silmänräpäyksiä kertyi muistikortille yli 300.

Carnevale tulee latinan sanoista: carne levare, hyvästit lihalle. Ensimmäiset karnevaalit pidettiin jo vuonna 1039 ja naamioiden käyttöä rajoittavia lakeja tunnetaan 1200-luvulta lähtien. Naamioiden käyttö oli ainutlaatuista, erottamaton osa arkea. Venetsian valtiomuoto poikkesi täysin muista Euroopan valtiomuodoista ja jatkuva taistelu vallasta oli uuvuttavaa. Perinteiseen naamioasuun, bauttaan, pukeuduttiin melkein ympäri vuoden (lukuunottamatta kesähelteitä). Naamioiden varjossa ihmiset saivat rentoutua ja yhteiskuntaluokkien väliset jännitteet vähenivät. Kadunmiehelläkin oli sananvapaus. Naamioiden uskottiin myös suojaavan kulkutaudeita ja rutolta. Naamioiden suojissa kuitenkin oli helppoa tehdä mitä vain ja naamiot muotoituivatkin synonyymeiksi uhkapelille, rakkausjutuille; turmiolliselle elämälle. 1797 Napoleon lopetti naamioiden aikakauden ja viimeisen naulan iski Mussolini vuonna 1930. Kuitenkin vuonna 1979 karnevaalit tekivät naamioineen come-backin! Samalla herätettiin henkiin perinteiset naamiontekijät, mascarerit, ja heidän kädentaitonsa.

Ilta Venetsiassa läheni loppuaan ja kirmasimme (juoksimme) kohti Santa Lucia-rautatieasemaa. Pienet sokkeloiset kujat osoittautuvat tiuhaan tahtiin umpikujiksi, mutta selvitimme labyrintin. Kaupunki vajoaa 4mm vuosivauhdilla, joten uusi visiitti on edessä... pian.